Takaisin ylös ↑ Feedcowboy.com

Homeopatia avuksi vilustumiseen ja flunssaan

Homeopatiainfo.fi | 12.11.2019


Talven flunssakausi lähestyy ja Lee Kayne neuvoo, miten saada apua homeopatiasta.

Flunssa aiheutuu yleensä ylähengitysteiden virusinfektiosta. Oireet ilmestyvät tyypillisesti päivän parin päästä tartunnan saamisesta ja kestävät suunnilleen viikon. Oireet ja niiden vakavuus vaihtelevat, mutta yleisesti niihin kuuluvat aivastelu, kipeytynyt kurkku, valuva tai tukkoinen nenä, yskä, päänsärky ja joskus, erityisesti lapsen ollessa kyseessä, kuume. Oireet useimmiten menevät ohi itsekseen, eivätkä ne välttämättä haittaa normaaleja arkiaskareita, erityisesti kun käytämme homeopatiaa tukemaan vastustuskykyämme.

Vilustumisia, flunssaa ja nuhakuumeita on eniten talviaikaan, kun ilmat kylmenevät – vietämme vähemmän aikaa ulkona ja käännämme lämmityksen päälle. Nämä seikat, sekä viettävämme aika sisätiloissa toistemme kanssa kotona, koulussa, työpaikalla ja julkisissa kulkuneuvoissa luovat täydellisen ympäristön viruksien leviämiselle. Virusten eliminointi elinympäristöstä on mahdotonta, joten meidän kannattaakin keskittyä vahvistamaan kehon luonnollista vastustuskykyä, sekä tarvittaessa lievittämään oireita.

Allopaattisia hoitokeinoja vilustumisen ja flunssan oireisiin on tarjolla runsaasti ja niihin lukeutuvat muun muassa kipulääkkeet, nenäsumutteet, antihistamiinit, sekä yskänlääkkeet. Näillä hoitokeinoilla on kuitenkin rajoituksia. Monet käsikaupassakin myytävät lääkkeet eivät sovi lapsille tai henkilöille, jotka käyttävät reseptilääkkeitä. Tämän lisäksi, edellä mainitut lääkkeet hoitavat vilustumisen ja flunssan yleisiä oireita, ottamatta huomioon henkilön yksilöllisiä tarpeita ja juuri hänen kokemiaan erityisiä oireita.

Homeopaattisia lääkeaineita voidaan käyttää turvallisesti kaikille mukaan lukien vauvat, sekä reseptilääkkeiden käyttäjät, ilman että tarvitsisi olla huolissaan sivuvaikutuksista ja yhteisvaikutuksista. Koska homeopatia ottaa huomioon kokonaiskuvan – henkilön tunnetilan, yleisen terveydentilan, sairauden tyypin sekä erityiset modaliteetit, jotka joko helpottavat tai pahentavat oireita – kaksi potilasta, joilla on sama oire, kuten kuume, saavat hyvin todennäköisesti eri homeopaattisen lääkeaineen. Esimerkiksi kuumetta hoidettaessa Aconitum tai Belladonna määrättäisiin tyypillisesti äkillisesti alkaneeseen kuumeeseen, kun taas Ferrum phos tai Bryonia sopisivat paremmin tapaukseen, jossa kuume tulee päälle pikkuhiljaa.

Toisaalta potilaalle, joka on tunteellinen ja itkuinen, sekä kertoo, että oireet helpottavat ulkoilmassa, Pulsatilla voisi olla avuksi.
Flunssaan sopiva aine on usein Gelsemium, erityisesti silloin kuin oireisiin liittyvät vapina, vilunväristykset sekä hellät ja kipeät lihakset henkilöillä, jotka eivät pidä kylmästä ja kosteasta.

Alla olevassa taulukossa on koottuna yhteen akuutin flunssan ja vilustumisen yhteydessä useimmiten käytetyt lääkeaineet:

Yleiset oireet Lääkeaine
Oireet alkavat erityisesti kylmettymisen/kylmän tuulen jälkeen, janoinen, mahdollisesti peloissaan/ahdistunut. Aconitum
Oireet alkavat äkisti, korkea kuume; tulikuuma, punainen, sykkivä päänsärky, valolle ja melulle herkkä. Belladonna
Valuva nenä (mahdollisesti myös silmät), aivastelua, kirkasta eritettä, joka usein paksunee 24-48 h jälkeen, haluaa kärsiä yksin, ei halua sympatiaa. Natrum muriaticum
Päänsärky, kipuja joka puolella, ärtyisä, huonovointinen (toimii hyvin myös krapulaan!) Nenä tukkoinen, eikä eritettä juurikaan tule, viluinen – ei lämpene millään, edes sängyssä. Nux vomica
Tavanomaiset oireet ovat päänsärky, kylmänväreet, väsymys, säryt ja kivut, vaihdellen kuuma ja kylmä, nenä on arka/kipeä, hyvin uninen. Gelsemium
Hyvin janoinen, lihaskivut, luukivut, päänsärky, liike pahentaa. Eupatorium perfoliatum
Kuume, tulehtuneet limakalvot, polttava erite nenästä, aivastelua. Arsenicum iod
Hitaasti alkavat oireet, matala kuume, huonompi öisin, nenäverenvuoto, kylmä helpottaa oireita. Ferrum phos

Nenän limakalvojen tulehdustila, jossa paljon paksua eritettä, korvat tuntuvat tukkoisilta, yöllä huonompi, parempi raikkaassa ilmassa ja kun saa huomiota rakkaimmiltaan.

Pulsatilla
Kuiva, kivulias yskä, huonopi yöllä, janoinen, pienikin liike pahentaa huomattavasti. Bryonia
Erityisiä yhdistelmävamisteita ehkäisemään ja hoitamaan vilustumisia ja flunssia. Influenzinum,Bacillinum, Oscillococcinum

Lääkeaineen valitseminen itselleen tai läheisilleen saattaa olla hankalaa ja tällöin koulutetun ammattihomeopaatin neuvot auttavat usein saamaan avun nopeimmin ja tehokkaimmin. Tämä on erityisen tärkeää muistaa silloin, kun henkilö jo on esimerkiksi homeopaattisessa rakennehoidossa.

Lee Kayne toimii homeopaattina ja farmaseuttina Glaskowssa.

Alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:
https://www.britishhomeopathic.org/charity/how-we-can-help/articles/conditions/c/coughs-and-sneezes-spread-diseases-3/

Jaa:

";
← Edellinen blogikirjoitus ← Edellinen Seuraava blogikirjoitus → Seuraava →
Homeopatia on turvallinen ja tutkittu hoitomuoto Raskauspahoinvointi

Kirjoittajan aiemmat julkaisut

Homeopatian perusteet
Luontaishoitoalan vetoomus Säätytalolle: Valinnanvapautta terveydenhoitoon!
Jäätyneet olkapäät