Takaisin ylös ↑ Feedcowboy.com

Homeopaatti Krista Haataja, Tervakoski


Kaikki Homeopaatit

Peruskoulutukseltani olen hyvinvointiteknologian maisteri ja tradenomi. Olen neljän lapsen äiti ja asun Tervakoskella. Ennen perheen perustamista toimin hektisellä IT-alalla pitkään projektipäällikkönä.

Neljä ex-allergista lastani antoivat aikoinaan sysäyksen lähteä opiskelemaan klassista homeopatiaa.

Olin jo sitä ennen parantanut lapseni irti mielettömästä lääkekierteestä ja tutustunut homeopatian mullistavaan maailmaan Kotiapteekkikurssin muodossa.
Käytännön kokemukset olivat niin vakuuttavia, että halusin ehdottomasti opiskella tätä aihetta lisää.

Nelivuotisen laajan ja intensiivisen opiskelun tuotoksena opin tarkastelemaan ihmistä yksilönä lääketieteen rinnalla.
Ihminen on kokonaisuus, jossa jokainen yksittäinen oire tai osa-alue vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Kun keskitytään vahvistamaan omaa luonnollista puolustuskykyä, annetaan elimistölle mahdollisuus korjata itse itsensä.

Homeopatian lisäksi olen opiskellut myös muita menetelmiä kokonaisvaltaisen avun saamiseksi.
Yksi näistä on Auratransformaatio™, joka on kasvattanut tietoisuuttani radikaalisti ja vahvistanut käsitystä siitä, että ihminen on myös henkinen kokonaisuus.
Tänä päivänä koen auttavani asiakkaitani monilla eri tasoilla, niin fyysisillä, emotionaalisilla kuin henkisilläkin tasoilla.
Pystyn myös yhdistämään hoitojani jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaan. Tunnen suurta kiitollisuutta, että olen löytänyt oman parantavan tapani lähestyä ja hoitaa ihmisiä ja saan auttaa juuri sinua omalla polullasi.

Tarkemmin tietoa vastaanotostani löydät Homeopaatti Krista Haataja sivulta>

Tutustu myös: www.kristahaataja.com

Näytä Kristan kaikki julkaisut

Jaa:

Homeopaatti Krista Haataja
Krista Haataja
kristahaataja.com

VIIMEISIMMÄT JULKAISUT